*

Jotain Japanista Ja miksei muualtakin

Taipein kelit ovat huonommat kuin Suomessa

  • Eilen koulun kirjaston edessä otettu kuva, satoi "hieman" vettä.
    Eilen koulun kirjaston edessä otettu kuva, satoi "hieman" vettä.
Usein törmään harhaluuloon että keli Taipeissa olisi aina parempi kuin Suomessa. Suomalaiset kaverini luulevat että nautin talvellakin 10 asteen lämmöstä. Mutta tämä ei voisi olla kauempana totuudesta. Vaikka Taipeissa keli talvella harvoin laskeekaan kymmenen asteen alapuolelle, on kymmenen astetta täällä aivan eri asia kuin Suomessa. Ensinnäkin Taipei on vuorten ympäröimä ja on täten ympäri vuoden todella kostea. Kosteuden takia kesällä olo on kuin olisi saunassa 24 tuntia vuorokaudesta. Pahinta kuitenkin on kosteus talvella, talvella kosteus saa kylmyyden tuntumaan luihin asti. Taipeissa ei ole kovin suurta merkitystä millaisia vaatteita pidät, tulet silti tuntemaan olosi kylmäksi. Suomen talvessa auttaa jos laittaa tarpeeksi vaatetta päälle niin kyllä pärjää, mutta Taipeissa tämä ei oikein toimi. SIsälle mentäessä lämpötila on sama kuin ulkona koska tietenkään täällä ei tunneta sanaa "keskuslämmitys". Talvella kaikista ikävintä on kuitenkin vesisade. Taipeissa sataa melkein joka päivä, ja vettä sataessa keli muuttuu hetkessä entistä kylmemmäksi. Tämä vielä ottamatta lukuun kenkien kastumista, jota on Taipeissa välillä vaikea välttää. Summa summarum, odotan kovasti kesälomaa ja paluuta Suomeen. Vielä video josta näkee millainen on tavallinen päivä Taipeissa. http://www.flickr.com/photos/90302035@N02/8798597596/ Toinen sadepisara.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Aivan oikein, turhaan täällä Suomessa säästä valitetaan. Juuri nytkin Suomen Lappi on Euroopan lämpimimpiä kolkkia! :) Ivalossa on yhtä lämmintä kuin Roomassa.

http://www.uusisuomi.fi/saa?loc=100658225

Käyttäjän sampokuokkanen kuva
Sampo Kuokkanen

Totta, näin kolmen Taiwanissa vietetyn vuoden jälkeen en näe Suomen keleissä mitään valitettavaa. Jos on Suomen syksy pimeä niin samoin on Taiwanin talvi harmaa, taivas on pilvessä melkein joka päivä. Joten kaamosmasennusta ei kannata karata tännepäin.

Ilmanlaatu on hyvä ja kosteusprosentti matala joten täältä katsottuna aika kadehdittavan hyvin asiat Suomessa.

Pitäisi varmaan jossain vaiheessa käydä myös Suomen pohjoispuolella; tällä hetkellä pohjoisin paikka mihin olen uskaltautunut on ollut Tampere.

Joachim Seetaucher

"tällä hetkellä pohjoisin paikka mihin olen uskaltautunut on ollut Tampere."

Oikea stadilainen sanoisi, että olethan sitten jo käynytkin Suomen pohjoispuolella.

Suomen pohjoispuolelta ei oikeasti köydy kuin Norja, mutta Altassa, Hammerfestissä tai Tromssassa käynti on myös aika erikoinen kokemus, kun Suomen Lapin aution erämaan jälkeen saapuu yllättäen meren rannalle hyvin vireille, eläville ja vauraille asutusseuduille.

Käyttäjän sampokuokkanen kuva
Sampo Kuokkanen Vastaus kommenttiin #5

Totta, Espoon pohjoispuollahan kaikki on Pohjois-Suomea.

Pitäisi joku päivä käydä Norjassakin, jäänyt vain tämä lähimatkailu vähemmälle jostain syystä.

Suomen sisäistä matkailua tällä hetkellä vähentää tehokkaasti se että en Suomeen palatessani saa opiskelija-alennusta.

Joachim Seetaucher

Vastaa paljolti Shanghain fiilistä tuo kuvailusi. Siellä talvella saattaa joskus mennä miinukselle yön ja aamun aikana ja kosteassa tuulessa se on todella kylmää. Elokuussa voi olla 90%:nen ilmakosteus ja 40 astetta lämmintä. Hyviä kausia keskimäärin ovat huhti-toukokuu ja loka-marraskuu, jotka ajat vastaavat parhaiten Suomen kesää.

Käyttäjän sampokuokkanen kuva
Sampo Kuokkanen

Shanghaissa en lentokenttää lukuunottamatta ole käynyt, mutta kuulostaa varsin paljon Taipein keliltä. Vaikka täällä ei nyt miinus asteihin päästäkään, 6 astetta jo tarpeeksi kylmä täällä.

Taipeissa parhaat kelit ovat yleensä syksyllä koska kevät on taifuunien ja sadekauden aikaa. Mutta Taipein keli on parhaimmillaankin epävakaa, joten suosittelen Taichungia tai Tainania Taipein sijaan.

Tämän päivän kosteusprosentti näyttäisi olevan 89.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Rannikkoalueiden ilman kosteudessa se pointti onkin.
Mannerilmaston kuivat kovatkaan pakkaset eivät tunnu kummoisilta, kun vaatetta voi lisätä, ja se myös toimii.
Suomenkin syksyn ja talven raakuuden tunnussa rannikkoalueilla ja sisämaassa on aikamoinen ero meren ollessa auki.

Käyttäjän sampokuokkanen kuva
Sampo Kuokkanen

Olen Suomessa asunut vain Helsingissä ja Mikkelissä, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa että merituuli talvella tuntui todella kylmältä. Kun käveli työpaikalle Helsingissä, lähellä meren rantaa tuulen osuessa sopivasti otsalle aiheutti tämä mukavan päänsäryn. Tälläistä en Mikkelissä ole kertaakaan kokenut.

Juhani Piironen

Kosteus on kieltämättä ongelma, mutta itsekin olen viettänyt aikaa kuumissa ja kosteissa maissa, joten tiedän että siihen tottuu.

Kyllä silti luulen että Taipein sää on parempi kuin Suomessa talvellakin. Siinä vieressä on Hong Kong ja olen ollut siellä monta kertaa ja vesisateessa ja noin 12 asteen lämpötilassa se oli silti ihan ok.

HK:ssa sisällä oli lämmintä, ehkäpä niillä lämmitys pelaa.

Käyttäjän sampokuokkanen kuva
Sampo Kuokkanen

Itsellä ei Hong Kongin talvesta ole kokemusta mutta Hong Kongilaiset kaverini kyllä valittavat Taipein talvesta.

Kysyin yhdeltä Hong Kongilaiselta kaverilta varmistusta asiasta ja hän vastasi että Hong Kongin talvet ovat "mild and warm and never rain^^".

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset